Porokoiratreeniä ja yllätys

Kymmenkunta porokoiraa kokoontui Hukka-Halliin toko/tottistreeneihin tänään, kenttä oli varattu klo 10-14.

Tuikun kanssa pyysin neuvoja lähinnä seuraamisen opettamiseen lelulla, se kun helposti lähtee edistämää tai karkaa kauemmas ja pahimmillaan alkaa haukkua ja loikkia.

Ratkaisu: lähde seuruuttamaan suoraan leikistä, lelu oikeassa kädessä rintaan painettuna tai vasempaan kainaloon piilotettuna, josta häivytetään pois. Paikaltaan lähtiessä seuraa-komento sanotaan ennen kuin lähdetään liikkeelle, näillä koivilla harppoessa Tuikku jaa helposti jälkeen.

Jos edistäminen on ongelma, kannattaa palkata taaksepäin. Jos taas laahaa, niin Tuikkuakin voisi palkata eteenpäin tai pyörähtää vaikka oikealle että se lähtisi imussa palkan perään.

Paikallamakuun Tuikku handlasi aika hyvin ~10 metrin matkalta kolmen muun koiran kanssa. Itse en vain tiennyt kuinka paljon koiraa "saa" korjata häiritsemättä muita: olisin voinut kieltää sitä maton nuuskuttelusta, mitä nyt en tehnyt. Se tuntui ihmettelevän mitä tapahtuu, kun haukotteli koko ajan. Myös paluusta sain noottia, koira pysyi ihan kiltisti maassa mutta oman epävarmuuteni vuoksi en sitä iloisesti kehunut palatessa, vaan varmaan olin enemmän sen näköinen että prkl jos siitä nouset. Kummasti luo paineita se, että on muitakin ja jos oma koira nousee niin saattaa viereisenkin paikallamakuu mennä pieleen! Muutenkin tuntui että häsläsin, vaikka yleensä mielestäni toimin rauhallisesti koiran kanssa.

Viimeisenä katsottiin vielä perusasennon korjaamista, eli käännöksiä periaatteessa miten voin ohjata koiran hakemaan oikean paikan.

Ratkaisu: pyöritään pienehköä ympyrää vasemmalle, ja pyritään saamaan koira löytämään takapäänsä siirtämään sitä sujuvasti niin, että pysähtyessä perusasento olisi suora. Jossain vaiheessa pyöritään ihan paikallaan, ja sama tietysti toiseen suuntaan mutta tuntuu olevan helmpompi.

Jokainen koirakko oli kahteen kertaan, Tuikkukin tuntui ihmeen paljon väsyvän pelkästä odottelusta kun se katseli kuka missäkin kulkee ja ilmeisestikin stressasi sen verran että joitain karvojakin varisteli. Hyvin ja jaksoi kuitenkin innostua vielä viimeisestä treenivuorosta, ehkä auttoi kun pääsi ulos "nollaamaan" hetkeksi möyryämällä lumihangessa ja juoksentelemalla pallon perässä.

Itse katselin haikeana tyhjiä agilitykenttiä ja pussia, joka huomenna pitäisi osata mennä mutta jota Tuikku koskaan ei ole mennyt. En sitä nytkään mennyt harjoittelemaan kun sinällään siihen lupaa ei olisi ollut: meillä oli tokokenttä varattuna ja kun en hallin avainta ole ostanut, ei muille kentille ole asiaa. No, hukassa sitä huomenna joka tapauksessa ollaan.

Kotimatkalla kaivelin jotain takistani ajatuksissani ja ihmettelin sitten kohta että mikä Tuikulla on suussaan, kun se juoksi ohitseni ja jäi eteen esittelemään aarrettaan. Taskusta oli pudonnut nenäliinapaketti, ja se oli huomannut sen! Kannatti näköjään opettaa se poimimaan pudonneita tavaroita. Samssa taskussa oli myös puhelin, joten nyt varmaan vanhalla kännykällä alan opetella että ottaisi myös kovia esineitä suuhunsa (purematta rikki). Kylläpä oli huima lopetus hienolle päivälle :)