Lumileikkejä - Easy special

Lähdettiin jouluksi piipahtamaan maalla Etelä-Savossa, jossa olikin onneksi vähän enemmän(!) lunta kuin täällä pohjoisemmassa. Koirat sai viipottaa päivät pihalla ja siitäkös ne tykkäsi. Tuikkukin kävi yhden yön kyläilemässä, mutta palasi nyt toistaiseksi vielä Savonlinnaan. Eivät kuulemma ole halukkaita sitä takaisin antamaankaan.

Reissua edeltävällä viikolla kun jäin kahdestaan koirien kanssa, ajattelin vähän lyhentää Iisin otsatukkaa. Se ilmeisesti vähän lipsahti, ja sille tuli vähän vähemmän rodunomainen trimmaus. Koira itse tuntui olevan muutoksesta kovin hyvillään, ainakin se on selvästi katsellut maailmaa paljon enemmän nyt kun näkeekin jotain. Ensireaktio koiralla tosin oli vähän erilainen: "Miksi minä?"

 Ulkoilukuvat ovat melko onnettomia, kun E7 ei liikkeessä pysy oikein perässä. Onpahan kuitenkin joitain muistoja joululta.

Eläinlääkäriin piikille

Tänään käytiin hakemassa ensimmäinen Cartrophen-piikki, kuukauden kuurina kokeillaan vielä sitäkin.

"Cartrophen elvyttää nivelnesteen ja nivelruston aineenvaihduntaa, sekä estää nivelvaurioissa esiintyvien rustoa hävittävien entsyymien toimintaa. Lisäksi Cartrophenilla on tulehdusta poistava vaikutus nivelten alueella."

Viimeinen pistos käydään hakemassa tammikuun 10. päivä klinikalla, jossa eläinlääkäri katsoo tilanteen uudelleen.  Jos kehitystä ei näytä tapahtuneen, niin suositteli että kyynäret kuvattaisiin silloin uudelleen.

Koira kyllä liikkuu ihan hyvin, joten jos pysyy edes tuon kuntoisena niin olen ihan tyytyväinen. Kipuja ei näytä olevan ja koira on muutoinkin ihan oma itsensä. Käytiin yksi ilta tässä pitkästä aikaa koirapuistossa sosiaalistumassa, onhan tuo melko epävarma teinieinari kyllä. Sitten kun se muisti että voi tulla minun jalkoihin turvaan ja luotti siihen että häädän yli-innokkaat toiset koirat pois, niin se reipastui kummasti ja lähti tutustumaan reiluun vuosikkaaseen flättiurokseen ja johonkin hyperaktiiviseen minipinseriin. Lähdettiin pois siinä vaiheessa kun kaikki olivat rauhassa (paitsi hyperaktiivinen räyhäke) ja kaikille jäi toivottavasti hyvä mieli. Vaikka sitä asuu kaupungissa niin näköjään voi mökkiytyä jos ei ota asiakseen lähteä tapaamaan muita koiria..

Kiirettä pitää

Niin on puuhaa riittänyt ettei tottiksiin ole päässyt ja tänään peruin loppukauden osallistumiset, kun tammikuun alusta ei enää kyytiäkään olisi ollut. Pitää mahduttautua jollekin toiselle kurssille alkuvuodesta. Tammikuussa voisi huvikseen käydä myös mätsärissä ainakin turisteloimassa, kun niitä ensimmäisellä viikolla näyttää olevan parikin tässä lähellä.

Ledi liikkuu ihan hyvin pelkällä nivelvalmisteella, joskaan ei omasta mielestäni puhtaasti. Etenkin liikkeelle lähdöt vaikuttaa jähmeiltä. Ensi viikolla olisi tarkoitus käydä hakemassa Cartrophen-piikki.

Päivitys

Jaksoin vihdoin korjata blogin ulkoasun virheet, ilmeisesti oli katkeillut linkit Picasaan. Ledin kipulääkitys lopetettiin lauantaina eikä ainakaan vielä vaikuta liikkuvan yhtään huonommin.

Koulu- ja työkiireiden vuoksi koira- ja hevosharrasteet ovat nyt muutaman viikon tauolla.

Asen-to!

Jep jep.. päätin sitten videoida omia harjoituksia, kun minä koetan opetella palkkaamaan koiraa vasemmalle tai taakse (olen vammautunut palkkaamaan oikealle ja koira alkaa poikittaa eteen) mutta näköjään en vaan osaa ylhäältä päin katsoa onko se suora vai ei. Onpahan hiottavaa..

Virhevideo

Toisekseen en tiedä mikä tähän blogin ulkoasuun on tullut kun itselle ainakin näkyy jotain mustia palkkeja kehyksissä. Oh well ehkä se korjaantuukin itsestään. Loppuun vielä Tuikusta, joka siskoni luona on keksinyt itselleen uuden harrastuksen: naapurikyttäys!

Mömmöissä

Ledi on nyt kaksi viikkoa saanut kipulääkettä ja nivelvalmisteita. Jo muutaman päivän jälkeen vaikutus alkoi näkyä ja ontuminen väheni ja nyt koira liikkuu jo melko normaalisti, tosin rälläämiset tietysti on kielletty ja lenkit on lyhyitä. Tässä pari videota tältä aamulta. Syy siihen miksi videot tässä blogissa ovat eri kokoisia ja eri laatuisia johtuu ihan siitä, että välillä blogger kykenee tuomaan videoita tänne ja toisinaan ei. Joskus joudun laittamaan Photobucketin kautta joka on huonoin vaihtoehto. Ehkä vaan alan heittämään kaiken YouTubeen. Tässä nyt uusimmat videot linkkeinä, editoin niistä äänet pois kun Iisi oli niin villillä tuulella aamutuimaan että jouduin komentamaan sitä vähän väliä että pysyy takana. Myöskin raskaiden keppien reutominen on kiellettyä, joten siksi toinen video päättyy hieman äkisti kun ei kielto mennyt perille..

Ledi aamulla 1

Ledi aamulla 2

Sitten pari kuvaa. Ledin ensimmäiset heikot jäät, sinnehän se molskahti.

 

Totuuden hetkihän koittaa sitten viikon päästä kun tulehduskipulääke jätetään pois. Pidetään peukkuja! Tuikku on edelleenkin lenkkilainassa Savonlinnassa, josko sen jouluksi vaikka jo saisi kotiin.

Toipilaan tottiksia

Kipulääkkeet ja nivelvalmisteet ovat yhdessä toimineet sen verran hyvin että ollaan vähän uskallettu tottistellakin. Ulkona hölkytellessään Ledi ei enää onnu mutta vähän varoo sitä. Siksi ei olla pahemmin riehuttu, keskiviikkona tottiksissa käytiin lähinnä leikkimässä ja ottamassa taas perusasentoja. Tälläkin kertaa pimeä metsätie oli aika jännä kävellä, vaan kun näki kentän niin jo innostui että sehän oli kiva paikka. Edelleenkin pitäisi itsensä saada suoraan ettei ole kiertyneenä koiraan päin ja opetella viemään patukka kainaloon ja palkata koira joko sivulle tai taakse, ettei se ala poikittaa seuraamisessa eteen. Vaan tämän päiväistä videointia pikaisesta tottissessiosta katsoessani palkkaan näköjään edelleen oikealle jos ei joku asiasta huomauta tai itse muista! Olkoonkin että Ledin valitsema "huippupalkka" mallia ratapölkky ei ollut helpoin mahdollinen palkka käsitellä, mutta olisi senkin voinut nakata vasemmalle. Pitänee kuivaharjoitella ilman koiraa. Nyt keskityin puuttumaan sen hyppimiseen seuraamisen alussa niin josko siitä tulisi vielä ihan toimiva peli, kun saisi itsensä ruoskittua kuntoon kehon asentojen ja apujen suhteen. Kouluttaja sanoi että jos koira näyttää yhtään kipuilevan niin sitten ei treenata mitään ettei koira yhdistä treeniä kipuun.Tässä se tosiaan näköjään tulee eteen ja palkkaan väärään suuntaan, mutta tulipahan edes yksi onnistunut liikkeellelähtö ilman pomppua..

Otettiin Ledi mielen virkistykseksi ampumaradalle mukaan ja kun edellisestä kerrasta oli kuukausia aikaa, vein sen kauemmaksi nähdäkseni miten se reagoi. Reaktio yllätti kyllä täysin niin otin seuraavan sarjan nauhallekin.. hetki piti miettiä että miksi ihmeessä se noin innostuu ampumisesta??

Se kuitenkin selittyi sillä että laukaukset tupsahteli hiekkavalliin ja koirastahan se näytti hurjan mielenkiintoiselta ja sinne olisi pitänyt päästä kaivelemaan. Se näköjään nosti itse itsensä treenivireeseen haukkumalla, ei se jatkossa sitten enää noin intoillut radan perään vaan malttoi ottaa käskyjä vastaan teki tottista hyvällä innolla. Harjoiteltiin vastapainoksi myös kärsivällisyyttä.

Toivotaan että koipi pysyy kunnossa vielä parin viikon päästäkin kun kipulääkitys lopetetaan.

Ledini on rikki

Käytiin perjantaina eläinlääkärissä ontumatutkimuksessa, kun ontuminen yhtäkkiä meni pahemmaksi. Ei siis voinut enää laittaa normaalien kasvukipujen piikkiin joilla minua oltiin aiemmin rauhoiteltu ettei olisi syytä huolestua. Lääkäri kirjasi seuraavaa:

Ledin ontuman syyksi selvisi oikean etujalan kyynärnivelrikkomuutokset. Irtopalaa ei todettu. Annamme koiralle 3 viikon tulehduskipulääkityksen ja pidetään koiraa rajoitetulla liikunnalla. Lisäksi ravintolisänä Arthroflex valmiste ja aikuisen perusruoka tai Hill's j/d. Kontrolliröntgenkuvaus viimeistään virallisten kyynärkuvien aikaan.
 
Muutoksia oli myös vasemmassa kyynärässä, joskin ne oli pienempiä. Molemmat kyynärnivelet löysät. Seuraavat kuukaudet näyttää mitä kasvukauden lopulla tapahtuu ja muuttuuko mikään ravintolisän ja nivelruoan ansiosta. Aiempi jalan oireilu ei ole vaikuttanut koiran mielialaan mitenkään, nytkin on oma iloinen itsensä. Itse tottakai miettii että rikkoiko se pentuna itsensä juostessaan päin puuta tai olenko itse aiheuttanut sen väärällä ruokinnalla. Itsesyytökset on melko kovia mutta myöhäistäpä menneitä tietysti on murehtia, nyt koetetaan pelastaa mitä pelastettavissa on. Eläinlääkärin mukaan voi olla perinnöllistä tai tapaturmaperäistä. Tässä vielä jonkinlaiset otokset röntgenkuvista, sitten kontrollikuvissa kuvataan koko koira ja päätetään jatkosta sen perusteella. Klikkaamalla suurenee, alimpana verokkina jonkun toisen koiran terveet kyynärät.Oikeaa kinttua kuvasivat enemmän.

Vasen

..ja jonkun toisen koiran terveet kyynärät:

Iisin luukätkö

Iisi ei ole aina se porukan terävin veitsi, mutta paremman kätkön puutteessa voi lie sohvallekin haudata luita.

Ekat tottikset

Eilen oli eka tottiskerta. Treenit pääsi vauhtiin lähempänä seitsemää ja siinä vaiheessa oli jo pimeää, kentällä tosin oli isot valot jotka loi jännittäviä varjoja. Kun toin Ledin pimeää metsätietä pitkin kentälle oli se kovin pelokkaan näköinen koiranpentu, karvat pystyssä kävi ihmiset nuuskimassa mutta melko nopeasti kykeni kuitenkin jo syömään ja leikkimään. Koirat oli kentällä yksi kerrallaan, muut odotti aina autossa joka varsin hyvä järjestely.

Tällä kertaa ihmisiä oli yhteensä viisi ja koiria seitsemän, ensi kerralla on ilmeisesti yhdeksän koiraa. Mukana oli kahta muutakin pk-rotua tuomassa väriä. Nuorten koirien kanssa tavoitteena on saada kentästä huippukiva treenipaikka että ne alkaisi nousta sopivaan vireeseen jo autosta ottaessa, joten treenivuoro on kovin lyhyt. Eniten siinä taitaakin oppia toisia koirakoita katsomalla ja kuuntelemalla.

Ledin kanssa katsottii perusasentoon tuloa, sekin on jännä miten itse en ole tajunnut palkata sitä ylhäältä päin ja olen tuskannut kun koiran pää veivaa käden perässä kuin lumottu käärme. Ylhäältä päin namitettaessa se tulee suorempaan eikä myöskään luikertele käden perässä.

Vauhtiluoksetulo tehtiin paljon pidemmällä matkalla kuin yleensä missään aiemmissa treeneissä olen tehnyt, tietysti kun pitkä nurmikenttä on kokonaan käytössä niin sama kait se on koiraa ja omistajaa juoksuttaa. Tajusin samalla että eihän Ledille ole edes opetettu luoksetuloon mitään sanaa, kun se nimellä tulee luo. Pitää alkaa sitäkin kehittää, toivottavaa olisi että siihen saisi sellaisen sanan jota ei ryssisi jokapäiväisessä käytössä. Myös vähän toisenlaista leikkimistä pitää Ledin kanssa kokeilla.

Täytyy käydä eläinkaupassa ennen seuraavia treenejä, shoppailla vähän hihnaa, pantaa, patukkaa ja muuta pientä sälää. Kerran jo hipeltelin sellaista puolimetristä hihnaa mutta syystä tai toisesta en ostanut, ja ketjupantaa en ole ostanut kun tuon niska paisuu sellaista vauhtia että se hetkessä olisi pieni. Vaan eipähän ne montaa euroa taida maksaa. Ketjupannan ei siis ole tarkoitus kuristaa (eikä sitä käytetä kuristavalla), vaan jos PK-kokeisiin mielii niin siellä ainoa sallittu panta on semmoinen niin sama totuttaa jo treeneissä siihen. Arjessa olen tykännyt käyttää leveämpiä pantoja jos on tullut nykäyksiä niin ei käy kurkkuun niin paljon.

SPL Kuopio

Jee! Vihdoinkin päästiin mukaan SPL Kuopion tottiksiin. Nyt vaan odotellaan että treenit lähtee pyörimään, hyvällä tuurilla Iisikin pääsee mukaan jos ohjaaja vaan on innokas, roturajoitteita ei nimittäin ole. Tuikun kanssa sitten sitä agilityä kunhan saisi aikataulut kohdilleen. Onhan se melkoinen liitäjä halutessaan (ainakin oravien perässä).

 

 Vein tänään Ledille esineruutuun ensimmäistä kertaa kaksi esinettä tarkoituksena vahvistaa sen tuomista, eikä löytämistä ja ruutuun jättämistä. Menihän se ihan ok lopulta mutta ehkä kuitenkin palaan opettamaan sille ihan oikeasti noudon, vaan kun kehtuuttaa.

Pennun salattu elämä: Yksinolon tunnit

Katselin vanhoja videoita Ledin pentuajalta. Ekoina yksinolon päivinä jätin webbikameran nauhoittamaan mitä kotona puuhaillaan kun lähden. Rauhallisestihan nuo olivat, mutta nappasin pätkän hereilläolosta tänne. Videota edeltää 1,5 tuntia nukkumista joten ei ole perään itkeskelty. Puremisen vimma vaan on mahdoton.. Kuvanlaatu on kyllä olematon kun webbikameralla nauhoitettu.



Loppuun pitkästynyt sakpai.

Naapurimme maa-ampiaiset

Ajattelin kuvata koirien rallittelua takametsässä, mutta ehdin saada kameran esiin vasta kun leikki oli jo ohitse. Tässä metsikössä erityisen ihanaa on se, että tietyissä paikoissa on hemmetin kiukkuisten maa-ampiaisten pesiä, ja niitä kun erehtyy häiritsemään niin ne lentävät perässä yli sata metriä (useampaan kertaan testattu juttu, valitettavasti), kaivautuvat koirien turkkiin ja tuikkuvat pistimellään minkä ehtivät. Jälleen kerran koirien kivat leikit sijoittuivat väärään paikkaan. Ja sitten me juostiin.

Hullu akka pieksää hullua koiraansa

Caniksesta lukaisin artikkelin joka käsitteli koiran palkkaamista. Että pitäisi miettiä mikä koirasta on ihan paras palkka jonka se voi saada, joillekin se voi olla oravien jahtaaminen (esimerkiksi Tuikulle), toisille se näköjään on h e m m e t i n  ison kepin raahaaminen, sille haukkuminen, sen pureminen. Ledi voi viettä metsässä lähes loputtomasti aikaa purren jotain puunrankaa volisten ja haukahdellen kiihtymyksestä. Luulen ettei se ole ihan tervettä. Se on nyt alkanut nyt olla myös turhauttavaa joka palauttikin mieleeni tuon Caniksen artikkelin. Miksipä koira toisi esineen esineruudusta leikkiäkseen vain semikiinnostavalla juuttipatukalla, jos itse ruudussa on mielin määrin purtavia puunkarahkoja joilla palkata itseään.

Eilen sitten iltalenkillä heitin semikokoisen karahkan olkapäälleni (vain sellaiset 1,5 metriä) ja jatkoin lenkkiä muina miehinä, mutta koirani silmissä olin Maailman Mielenkiintoisin Ihminen. Ensimmäiset askeleet tosin meni koiran haukahdellessa ja volistessa ja hyppiessä MÄHALUUNMÄHALUUNMÄHALUUN mutta kun ei tuottanut menestystä niin se jatkoi seuraavat parisataa metriä sivulla kontaktissa kulkien, "Saisinko saisinko saisinko?". Tässä vaiheessa muut ulkoilijat katsoivat lievän kummastuneena aseistautumistani, todennäköisesti luulivat että se on koirankoulutusväline rankaisumielessä. Asiaa ei yhtään varmaan auttanut kun Ledin rauhoituttua ja jatkettua nuuskuttelua entiseen malliin laitoin kepin huvikseni puuhun ja yllytin pientä saksanpaimenta kiipeämään hakemaan se. Yrittämisestä, kiihtymyksestä ja turhautumisesta aiheutunut mölinävolinahaukku saattoi aiemmin meidät ohittaneista kuulostaa siltä, että nyt sitten pieksin koiraa sillä kepillä. Koira oli kuitenkin menestyksekäs ja kahdesti kiipesi keppinsä hakemaan. Myös loppulenkki meni rattoisasti eikä Ledikään enää suotta kiihtynyt kepistä vaikka se minulla kädessä olikin. Sainhan myös viime talvena kulkea Tuikun kanssa parikin kilometriä lumipallo kädessä odotellen että se ei siihen enää reagoi kiihtyneesti haukkuen (Eläinkokeita, 2010). Aikansa se ottaa mutta lopulta palkitsee!

Nyt pitäisi vaan sunnitella esineruutu sellaiseen paikkaan jossa ei ole keppejä, jotta itse saisi palkattua koiransa silloin kun sen aika on. Toisaalta voisi koettaa myös sijoittaa esineruudun lenkin loppuun kun suurin virta on jo kulutettu, jos sen purkamisen tarve keppeihin ei enää olisi niin mahdoton.

Loppuun kuvat vielä tämän aamuisesta seuraeläimestä, ei ole ainakaan yksinäistä kun joku haluaa Osallistua..

Vessassa..

  Työhuoneessa..

 

Televisiotakin tulee katsottua ihan uudesta perspektiivistä.

 

 

Tuikun haukulle loppu!

Uuteen asuntoon ja toisen samanikäisen nartun kanssa muutettuaan Tuikku alkoi käyttäytyä huonosti. Se haukkui sisällä vähän kaikelle riippumatta olimmeko paikalla vai poissa, ulkona käyttäytyi enemmän tai vähemmän huonosti. Vasta kun Iisi oli erään viikonlopun poissa, huomasin miten erilainen se silloin on. Ei turhaa pöhkämistä tai muutoin päätöntä käyttäytymistä, paitsi ulkona edelleen sitäkin mutta sen siitä saa kun ei ole aikaa koiran kanssa kylliksi harrastaa. Tuikun selvästikään ei ollut hyvä olla, ilmeisesti se stressasi Iisistä sen verran että oli jatkuvasti valmiustilassa, josta haukkuminen ja pöhkäminen johtuivat. Koska koira oireili jostakin ei haukkupannat tai muut rangaistuskeinot tulleet kysymykseenkään, kun koira ei huonotapaisuuttaan noin käyttäytynyt. Naapurit kuitenkin alkoivat jo kommentoida haukkumista, vaikkakin ihan ystävälliseen sävyyn koiraihmisinä itsekin, niin siihen oli puututtava. Kävihän se omillekin hermoille.

Sain vinkin että Tuikullekin voisi tehdä hyvää saada oma paikka asunnosta, jossa se saisi olla rauhassa niin ettei muut koirat sinne voi tulla. No, vaihtoehtoina oli oikeastaan keittiö tai makuuhuone, joten sunnuntai-iltana Tuikku pääsi makuuhuoneeseen nukkumaan ja vietti siellä myös maanantaipäivän meidän ollessa pois. Sovittiin myös että minä ulkoilen Tuikun kanssa kahdestaan aamuisin, jotta voidaan siinä vähän treenailla samalla kun vietetään kahdenkeskistä laatuaikaa.

Yllättävän helposti tämäkin jo melko mittavaksi kasvanut ongelma ratkesi. En valehtele paljoa jos sanon että keskiviikkona Tuikku ei haukkunut sisällä enää ollenkaan. Siellä se makuuhuoneen muhkealla matolla pötköttelee reporankana stressaamatta elämän pikkuasioista, toki tulee halutessaan hyörimään muuallekin kun ovi on auki aina kun olemme kotona. Kiinni sitä pitää päivisin pitää lähinnä Ledin pohjattoman uteliaisuuden ja puuhastelun vuoksi..

Siitä tulikin mieleen että tänään Ledi taas teloi etujalkansa jotenkin ja linkuttaa, eri lailla kylläkin kuin ennen. Näyttää että siitä on revähtänyt tai venähtänyt jotain, mutta seuraillaan tilannetta. Koira parka. Ne sai kehuja ohi kulkevalta koirakolta että miten kuuliaisia koiria mulla onkaan, kun olin käskenyt kaikki maahan riviin makaamaan ohituksen ajaksi (tällä hetkellä helpon tapa saada yksin kolme koiraa kuulolle). Sen jälkeen kun naapurin koira oli käynyt Ledin naamalla on se alkanut haukkua toisia koiria, joten siihen saa taas vaihteeksi panostaa. Tänään kaikki kolme käyttäytyivät kyllä esimerkillisesti.

Tuikku on sen verran suosittu seuraneiti että se taas pihistettiin lainaan lenkkiseuraksi. Jännä ettei kukaan halua Lediä hoitoon? Olen kuullut seuraavanlaisia selityksiä:

"Kyllä minä haluaisin Ledin hoitoon, mutta se viimeksi täällä käydessään kertoi ettei se pidä keskustassa asumisesta, kun täällä on niin paljon autoja eikä saa juosta irti, niin en voi millään sitä tänne pakottaa kun se ei itse halua tulla."

"Kyllä minä Ledin haluaisin ottaa hoitoon, mutta pitää ajatella muidenkin koirien tunteita. Ledi oli täällä viimeksi hoidossa niin nyt on toisten vuoro!"

Jännä, liekö sillä mitään vaikutusta kun vakuutusyhtiöstä selvisi ettei mikään vakuutus kata koiran tekemiä tuhoja hoitopaikassa?

Onhan se kuitenkin melko söpö sylikoirapentu.

Kuvapäivitys

Äippä on sen verran väsynyt että saatte vain kuvapäivityksen aurinkoiselta lokakuun päivältä.

Lisäksi todiste Tuikun kutistumisesta :o

Harrastesuunnitelmia

Ensiksi mainittakoon että tänään uloslähdöt onnistuivat vallan rauhallisesti vaikka Iisikin tuli kotiin kolmanneksi häsläksi. Ei vinkunaa, haukahtelua tai hyörimistä. Hyvä me!

Vaikka syksy tuleekin olemaan vapaa-ajan kannalta haasteellinen, suunnittelin että varaisin agihallilta kerran viikkoon tunnin vuoron jossa kävisin muistelemassa Tuikun kanssa aiemmin opittuja ja Ledin kanssa opeteltaisiin alkeita. Siinä voi tunti mennä mukavasti kahden koiran kanssa.

Lediä alan myös ihan tosissaan tuupata johonkin ohjattuun ryhmään, ensi viikon lopussa selviää päästäänkö sakutottikseen vai ilmoitanko sen Ponderan tokoon tai temppukurssille. Minulle tekee hyvää saada ohjattua toimintaa ja koiralle koulutusta häiriön alla. Liikaa ei kuitenkaan pidä ahnehtia aktiviteetteja, kyllä se kaksi kertaa viikkoon koiraharrasteita on ihan maksimi ettei jää opinnäytteet kirjoittamatta. Keväällä sitten on toivottavasti vähän vapaampaa.

Esineruudusta Ledi toi tänään esineen ihan nätisti eikä yrittänytkään lällätellä sen kanssa. Huomenna jos muistaisi tehdä sille leveämmän ruudun kuin tähän asti.

Rauhalliset uloslähdöt

Tänään ollaan harjoiteltu rauhallisia, hiljaisia uloslähtöjä.

Meillähän kolmen koiran kanssa uloslähdöt ovat sisältäneet Tuikun pöhkämistä (ulkona täytyy olla jotain ihmeellistä joten pöhkän), Ledin inisemistä ja haukahtelua (ulkona on superkivaa joten en pysty olemaan hiljaa) ja Iisi ei muuten vaan pysy aloillaan. Laiskana olen ratkaissut tämän tähän saakka käskemällä kaikki istumaan, jonka seurauksena Tuikku pöhkää edelleen, Ledi vuotaa eriasteista vinkunaa ja kaikki koirat häslää eikä itseasiassa edes pysy istumassa vaikka kuinka käskyttäisi. Uloslähdöt ovat siis olleet kiihdyttäviä tilanteita sekä koirille että itselle. Nyt kun jäiin viikonlopuksi yksin kahden koiran kanssa, ajattelin että mullahan on kyllä aikaa lähteä ulos rauhassa.

Ideana oli, että aina kun koirat ääntelevät tai liikkuvat levottomasti tai kiihtyneesti, kaikki uloslähtöön liittyvä toiminta lakkaa. Ensin sain palata eteisestä työhuoneeseen istumaan aika monta kertaa korostetun rauhallisesti liikkuen. Sitten sain jo olla eteisessä niin että molemmat koirat pysyivät kohtuullisen rauhallisina (olivat aloillaan ja hiljaa). Ledin alkaessa vuotamaan palasin istumaan.

Takkia ottaessa Ledi alkoi vuotaa. Palasin istumaan. Kenkää ottaessa Ledi alkoi vuotaa. Palasin istumaan. Tätä toistettiin kutakuinkin jokaisen käteen otettavan esineen kohdalla, mutta alkoi näyttää lupaavalta jo siinä vaiheessa kun pääsin hihnoihin ja pantoihin. Ledihän yleensä viimeistään tässä vaiheessa alkaa haukahdella ja koettaa pujottaa päätään jokaiseen pantaan joka lähettyville tuodaan. Nyt se kuitenkin malttoi katsoa hiljaa kun laitoin Tuikulle pannan, mutta tuodessani sille pantaa se taas innostui ja pudotin pannan lattialle ja palasin työhuoneeseen hämmentynyt teinikoira perässäni. Toisella yrityksellä sain sillekin pannan kaulaan ilman häsläystä tai vinkunaa.

Ovella vietettiinkin sitten toinen tovi, Ledi äännähteli vain parilla ensimmäisellä kerralla kun olin sisäovea avaamassa, mutta sitten aloitti Tuikku. Ovi raolleen - BÖH. Ovi kiinni. Ovi raollee - BÖH. Ovi kiinni. Jne. Sitten päästiin porrastasanteelle. Ledi koettaa mennä jo portaita alas ja Tuikku sanoo BÖH. Takaisin sisälle. Pari toistoa. Päästään alaovelle, ja siinä Tuikun takia joudutaan toistamaan asiaa taas muutaman kerran. Päästään pihalle, josta jouduttiin Ledin innokkuuden vuoksi (hihna pinkeällä) palaamaan sisälle pari kertaa. Vaan päästiinpähän lopulta ulos ja koirat oli samantien kuulolla eivätkä "hälytystilassa"!

Iltalenkillä tämä oli jo aavistuksen helpompaa, toistoja tarvittiin vain puolet aamuisesta.

Loppuun kuva vielä Ledin rakenteesta. Sivusta katsottuna se näyttää massiiviselta ja jopa läskiltä, mutta kapoinen se on kun ylhäältä katsoo. Naamakin sillä on ihan pentukoiran vielä!

Esineruutua

Tein iltalenkillä taas parit esineruudut koirille. Ensin otin Ledin vuoroon, jätin sen istumaan ja ajattelin että enpä varmistele paikalla pysymistä joka toisella askeleella kuten ennen. Muutaman askeleen jälkeen kun vilkaisin niin perässähän se hiippaili. Otettiin uudestaan ja nyt varmisteluista huolimatta se lähti venymään perään, joten otin sen kiinni ja jatkettiin lenkkiä vähän matkan päähän, jossa laitoin sen puuhun kiinni ja otin Tuikun vuoroon.

Tuikulle en ollut tehnyt esineruutua vähään aikaan joten en vienyt esinettä kuin vajaaseen 10 metriin, olihan pimeää ja pieni koira voi eksyä. Suurempi syy oli kuitenkin se, että oletin että voisin edes vähän päätellä lyhyestä matkasta koska se esineen löytää jotta voisin kehua. Tuikku lähti omaan maltillisen innokaaaseen tapaan etsimään, tosin vähän sivussa siitä jonne luulin esineen vieneeni (puut ovat pimeässä yllättävän samannäköisiä). Ehdin jo ihmetellä mihin se jäi tupeksimaan, kun pusikosta alkoi kuulua haun ilmaisuhaukkua. Ihmekös tuo sinällään kun ei oltu esineruutua tehty toviin ja eilen harjoiteltiin ilmaisuhaukkua. Kutsuin sen luokse ja esine suussaanhan se sieltä kipitti ja luovutti sen nätisti käteen.

Jatkettiin taas matkaa ja kohta laitoin Tuikun puuhun kiinni ja annoin Ledille uuden mahdollisuuden. Nyt vein esineen n. neljän metrin päähän puun taakse jotta se ei lähtisi hiippailemaan perään. Se pysyikin nätisti aloillaan, vaan kun lähetin esineelle juoksi se tohkeissaan ohi kun aiemmin ollaan tehty pitkästä matkasta. Tovin se ihmeissään nuuski pientä aluetta ristiin rastiin ja lopulta meni sivuun ihmettelemään. Se ronttihan oli löytänyt lopulta esineen, vaan ei aikonut sitä luovuttaa. Kun kutsuin sen luokse, hukkasi se innoissaan esineen jonnekin varvikkoon eikä enää itsekään löytänyt sitä. Ledi puuhun kiinni ja Tuikku hommiin. Olin istekin jo Ledin kanssa kävellyt aluetta vähän ristiin joten Tuikulle oli vähän enemmän hommia löytää esine sieltä, mutta maltilla se etsi ja yllättävän nopeasti esine suussaan alkoi pomppia ympäriinsä ja tuli luokse kutsusta. Tuikun kanssa pitänee siis palauttaa muistiin että on toivottavaa juosta itsenäisesti se esine suussa luokse ilman erillistä kutsua :)

Lediä suorastaan suututti jo tässä vaiheessa kun Tuikku oli saanut jo kahdesti huippupalkan ja se ei juuri mitään kehuja. Se louskutti hihna pinkeällä turhautumistaan mutta kun ei saavuttanut sillä mitään, luovutti piakkoin ja saatoin palata sen luokse. Etsin sellaisen paikan jossa saatoin nähdä piilolle ja esineen vietyäni kyttäsin kuin haukka koska Ledi esineen löytää ja ottaa suuhunsa. Nyt sainkin sen kutsuttua luokse, joskin se tovin harkitsi tuoko esinettä vai pitääkö itsellään. Tätä pitää taas harjoitella Ledin kanssa niin, ettei muita koiria ole matkassa. Silloin luovuttamisen kanssa ei ole ollut ongelmia. Tuikku odotti muuten esimerkillisesti kun Ledi oli töissä, en olisi uskonut että se malttaa olla hiljaa!

Paluumatkalla harjoiteltiin vielä kertaalleen luoksetuloa ja siitä maahanmenoa yllättävien vastaantulijoiden varalta. Se menikin nätisti. Mulla on kaksi hienoataitavaa koiraa!

Pyörää ja noutokapulaa

Ajattelin nyt vihdoin soitaltaa sakemannitottikseen mutta sielläpä näköjään meneekin jotain uusiksi kun ei enää yhteystietoja ole saatavilla. Noh, odotellaan.

Kävin tänään ensimmäistä kertaa pyöräilemässä sekä Ledin että Iisin kanssa (Tuike on edelleenkin lenkkilainassa, saan sen ehkä ensi viikolla takaisin?). On se helppoa kun on jonkun toisen hyvin kouluttama koira mukana, Iisi sijoittui ilman erillistä käskyä juoksemaan pyörän rinnalla. Ledi täytyi ottaa aluksi hihnaan siksi että sen sai nostettua tarvittaessa raville siitä. Kyllä muuten kulkee se koira kun saa oikean pykälän silmään, jo ravillakin. Vaan niinhän se on hevosillakin että kehnompikin luuska osaa kovaa kaahottaa mutta hallitusti hiljaa ravaaminen itsensä kantaen onkin jo vaikeampaa. Hyvin se kuitenkin alkoi sujua rauhallisemmassakin tahdissa ja irti. Keksin samalla uuden extremelajin, pyöräily pimeässä valottomalla pyörällä pururadalla kahden koiran kanssa. Kannattaa kokeilla. Tässäpä osa meidän syysvarustuksesta ettei ihan helposti auton alle jäätäisi, vielä pitäisi Iisille ja Tuikulle saaada heijastinliivit kun jälkimmäinen hävitti omansa metsään jäniksen perään lähdettyään.

Inspiroiduin eläinkaupassa käydessäni (taas kerran: kolme koiraa syö ihan jumalattomasti!! Tuikulla yksi 15 kg ruokasäkki kesti kevyesti 3 kk..) ostamaan myös elämäni ensimmäisen noutokapulan. Nyt sitten tarkoitus olisi opettaa Ledille nouto pitämisen kautta. Tuikulla ja Iisillä on hyvä harjoitella ensin kun niissä ei ole enää mitään menetettävää ;) Iisikin PK-noudon kuulemma osaa, mutta kukapa siltä osaa vaatia kun tiedä edes mille sanalle se on opetettu. Sama aloittaa alusta senkin kanssa ja katsoa onnistuuko edes 1/3 yrityksestä!

Lintumetsällä

Vietettiin viikonloppu metsässä ja lähdettiin lauantaiaamuna jopa mukaan metsälle. En voi suositella energiaa pursuvan, isokokoisen koiran mukaan ottamista jos tarkoituksena on pitää se hihnassa pitkin metsiä rymytessä etenkin jos koira hinkuu edellä kulkevan perään. Siinä saattaa ensimmäisen tunnin aikana rauhallisempikin kaveri hermostua. Ledi pitäisikin melkein lenkittää ensin ennen kuin sitä ottaa reilun kahden tunnin metsästykselle mukaan. Saalista ei sillä reissulla tullut mutta Ledin piikkiin ei kyllä sitä voi laittaa, jokunen lintu nähtiin kyllä.

Sunnuntaina kun minä ja Ledi vielä uinuttiin autuaasti, läimäistiin pöytään kuollut teeri. Jännä, ilman meitä sitä saalista olikin tullut joten ehkä vika sittenkin oli meissä. Lediä tuo raato luonnollisesti kiinnostikin kovin, ja kun hetkeksi oli pieni pentukoira jäänyt yksin, oli teeri siirtynyt pöydältä muutaman metrin päähän maahan. Ehkä se sittenkään ollut ihan kokonaan kuollut, ehdotti Ledi lautasen kokoiset silmät selällään itse viattomuutena. Myöhemmin selvisi että sitä oli ampumahaavasta myös vähän lipsuteltu ja maisteltu, johon Ledi sanoi pennun silmillään "Minä vain halusin nuolla sen terveeksi, kuten hoivaan Iisiäkin!".

Ilmeisesti riistan haju ja maku jäi polttelemaan, koska myöhemmin kun lähdin sienestämään näin koiran jännittyvän, nostavan selkäkarvojaan ja lähtevän jäljittämään jotain. Reaktiosta saatoin arvata että nyt ollaan villieläimen jäljillä, ja lähdin taustatueksi kun se niin epävarmalta näytti että uskaltaako perään lähteä. Kovin oli jäljitettävä mutkitellut aluskasvillisuudessa mutta tiukasti pysyi koira perässä. Parinkymmenen metrin päästä sitten lähti joku kanalintu lentoon ja koira tietysti ihan tohkeissaan, vaan onneksi ei osoita samanlaista paloa riistan perään kuin Tuikutin. Kohta olisi muuten kaksi eri tavalla toimivaan wannabemetsästyskoiraa.

Koko viikonlopun kuului ympäriltä laukauksia ja aiempien hyvien laukauskokemusten perusteella kokeiltiin vielä Ledin suhtautumista haulikon ääneen, lähinnä että voiko sitä metsällä mukana kuljettaakaan ja kuinka lähellä. Ei leikit häiriintyneet yhtään kun vieressä ammuttiin, silmät vähän kääntyi äänen suuntaan mutta pikemminkin uteliaana. Ihan hyvä, täytyy pitää huolta ettei se pääse säikähtämään ilotulitteita kuten Tuikku. Sekin testattiin laukausvarmaksi mutta rakettien välkkeestä ja rätinästä säikähtäneenä se alkoi arastaa pauketta ja mielellään siirtyy kauemmas räiskeestä.

Ledi oli myös taas vähän puuhastellut yksin ollessaan. Yksityiskohtiin menemättä nyt on makuuhuoneen ovessa säppi (joka oli viikon verran asentamatta paikoilleen..) joka toivottavasti pidättelee puuhakasta teinieinaria (ei kai sitä pennuksi oikein voi enää sanoa kun se kohta täyttää 9 kk). Tulipahan ostettua palvattuja naudan luitakin taas jokusen kympin edestä.

Köyhän miehen kosketuskeppi

Paistoin pannulla joitain möttösiä joiden nimeä en enää muista, mutta ei ne liian hyviä olleet. Ledi sentään tuntui pitävän niin meni sitten sivulletuloharjoitukseksi kun niin näppärä apuväline sattumalta löytyi.

Video 1: treenaaminen on vakavaa ja koira pieksetään pienimmästäkin virheestä

 (ei muuten saanut varastettua vaikka ohjaaja olikin keskittynyt enemmän kuvaukseen)

Video 2: "Kyllä se osaa.. ainakin kotona"

Video 3: Pienellä välimatkalla

Kyllä se silti innokkaammin tekee töitä lelun eteen :)

Ravaajatyyppinen koira joka ei halunnut ravata

Ledihän alkoi liikkua epäpuhtaasti alkukesästä. Kesällä se aina välillä tuntui ontuvan toista etujalkaansa ja välillä sitten liikkui muutoin vähemmän kauniisti, virheet ravissa kuitenkin oli yleensä niin pieniä ettei eläimiin vähemmän perehtyneet sitä mitä ilmeisemmin edes huomanneet. Koirahieroja kokeili toukokuussa löytyykö raajoista tai selästä kipeitä kohtia, muttei sieltä oikein mitään löytynyt. Nyt se ei enää onnu, mutta se peitsaa. Irti ollessaan se mielellään laukkailee sinne tänne, hihnassa kävelyvauhti on yleensä liian hidasta ja peitsauksen voisi pistää sen piikkiin. Irti ollessaan koiran ei pitäisi mielestäni peitsata, mutta Ledistä vaihtoehdot on joko peitsata tai laukata.

Niinpä meidän rauhallinen ja pieni iltapissalenkki muuttuikin juoksutreeniksi sekä koiralle että omistajalle (en ole käynyt juoksemassa sitten kevään...). Koira takaisin hihnaan jotta pystyin nostamaan sen takaisin raville. Ihmeen vaikeaa voi sekin olla, ja välillä Ledillä meni jalat niin sekaisin että luulen sen töltänneen (islanninhevosten spesiaali askellaji) kunnes kompastui kinttuihinsa. Takajalkojen askel on onnettoman lyhyt ravissa, joten nyt ei auta kuin uskaltaa alkaa pyöräillä sen kanssa että se ravi sieltä löytyy ihan tosissaan. Tähän saakka olen varonut juoksuttamasta sitä liikaa ettei se sen vuoksi menisi rikki, mutta ei tästä näinkään näytä hyvää tulevan.

Juostuamme lammen kahdesti ympäri alkoi Ledi ilmeisesti väsyä "uuteen" rankkaan askellajiin, kun ei saanutkaan laukata valtaosaa ajasta. Se putoili ravista peitsiin tai vastaavasti nousi laukalle, joten enimmän aikaa joko pysähdeltiin nostamaan ravi uudestaan tai sain olla pudottamassa sitä hiljaisempaan tahtiin. Välillä meni kauniistikin, mutta puutteelliset sen liikkeet kyllä auttamattomasti on. Hikihän tuota kyllä omistajallekin tuli ja liikkeet varmaan vielä puutteellisemmat, mutta plussaa on että koko kesän jatkuneet selkäkivut taitaa olla ohi!

Sinällään outoa kun muistan vielä ihastelleeni miten hienot liikkeet sillä olikaan, mutta ehkä se sitten pentuna juostessaan ja törmäillessään rikkoi itsestään jotain. Luustokuvistahan tuon näkee puolen vuoden päästä. Katsotaan nyt onko juoksuopetuksesta apua, jos peitsaaminen ei kuukaudessa huomattavasti vähene niin kaipa tuota voisi vihdoin raahautua Jynkkään eläinfysioterapeutille.

Loppuun vielä ällöttävä kuva Ledistä jonka satuin löytämään bannerikuvaa etsiessäni. Hömppä tuli samalla lailla jalkojeni väliin vielä isona ronttinakin kun uusi tilanne jännitti. Onneksi on pitkät jalat.

Kuva: Paula Martiskainen

Edit. nyt 2014 on hyvä jälkiviisaana näitä lueskella, että koirahan oli rikki jo tässä vaiheessa ja siksi peitsasi, kun ravaaminen tuntui epämukavalta. Vaan ei sitä silloin tiennyt kun muut sanoivat että ihan normaalia..

Syyskuun kuulumisia

Huippu-uutisia! Meillä on ollut sohva jo viikon ja se on vieläkin ehjä! Nyt lienee syytä koputtaa puuta. Ledi tuntuu muutenkin asettuneen uuteen kotiin, ei ole hajottanut vähään aikaan ainakaan mitään kovin arvokasta. Ovet se toki aukoo yksin ollessaan mutta ei tunnu tekevän mitään kovin hölmöä. Sisäsiisteyskin on palannut mieleen jopa siinä määrin ettei se herätä aamuisin pissalle vaan malttaa odottaa siihen että muut herää omia aikojaan.

Tuikulle sen sijaan tuntuu olevan vaikeampaa sopeutua yhteiseloon toisen nartun kanssa ja uuden asunnon ihmeellisyyksiin (ei tässä kyllä mitään ihmeellistä ole ja onhan se ennenkin muuttanut). Se haukkuu paljon ja sitä ei meinaa saada hiljaiseksi, ja vaikka se tietää ettei saa haukkua niin silti sen vaan on pakko. Tuo on inhaa siksi että Ledi toki yhtyy siihen niiden ollessa keskenään sisällä.. nyt Tuikku onkin taas lenkkilainassa kaverilla niin voin viikon verran keskittyä Ledin koulutukseen ja miettiä mitä Tuikun kanssa teen. Sen haukkuminen ilmeisestikin johtuu jonkin sortin stressistä tai epävarmuudesta, ulkona se meinaa olla ihan mahdoton toisia koiria kohdatessa. Toisaalta kun on kaksi kättä ja kaksi koiraa niin se on välillä tekemätön paikka saada molempia ruotuun jos ehtivät aloittaa, yhtä kun komennat niin toinen perseilee. Ei kovin rentouttavaa. Kumpikin yksinään käyttäytyy hienosti, ja Tuikkukin on treenikentällä oma hienotaitava itsensä (liikkeestä maahanmenot sun muut toimi vaikkei olla treenattu sen kanssa sitten... hmm.. kevään?). Pitäisi kaiketi sitten repiä aikaa lenkkeillä ja treenata kummankin kanssa erikseen jonkin aikaa.

Ledin aivojen virkistämiseksi olen alkanut opettaa sille esineruutua, kymmenisen pientä harjoitusta ollaan tehty ja tänään tein yhden helpon vieraalla esineellä (löysin lenkkipolun varresta räihnäisen kengän) jonka se alkuihmettelyn jälkeen toi ihan hienosti ("Täällä on esine, mutta se ei ole meidän, mitä tälle pitäisi tehdä?"). Pitäisi virkistäytyä kehittelemään koirille taas kunnon namit, Ledillekin sellainen varmaankin löytyisi mutta sille pallot, patukat ja kepit taitaa olla se ykkösjuttu jonka eteen se on valmis työskentelemään. Viimeisen esineen vein ensimmäistä kertaa n. 50 metrin päähän, vaan sieltäkin se sen toi hienosti epäröimättä ja vaihtoi ränsistyneeseen patukkaan : )

Eilen tavattiin myös jättikokoinen nöffiuros. Ledi on ilmeisesti tottunut olemaan aina se isompi koira kun sitä niin jännitti leppoisan herran tapaaminen, vaan alkuihmetyksen jälkeen nuuhkivat toisiaan kohteliaan kiinnostuneena. Samalla reissulla Ledi muuten jäi ensimmäistä kertaa yksin kaupan ulkopuolelle odottamaan, vähän jännitti miten käy ja juoksinkin kaupan läpi pikapikaa kassalle ja takaisin ulos. Herrahan maata pötkötteli asfaltilla kaikessa rauhassa! Taitaa olla tosiaan Tuikku aina se joka keksii jotain pöljää ja vetää Ledin juttuihinsa mukaan.. joten Tuikulle tiedossa extrahuomiota ja treeniä että loppuu se hölmöily! Helpostihan se kiltti pikkukoira jää vähemmälle huomiolle toheltavan teinipennun rinnalla joten kun käyttäydyn huonosti = saan huomiota. Toivottavasti ei ole oikeasti tuota keksinyt! Toisaalta silloinhan asia olisi helppo korjata. Saapa nähdä!

Viikonloppuna Ledille on tiedossa metsästysreissu. Laukausvarma sen pitäisi olla mutta pelataan nyt varman päälle ettei pääse säikähtämään. Kerta on ensimmäinen sekä koiralle että omistajalle, tiedä vaikka Ledistä tulisi vedestä noutava lintukoira ;)

ps. se TOKO1 materiaali osoittautuikin ihan sudeksi, ei siinä mitään kurssiohjelmaa ollut. Pitää kehitellä oma ohjelma.

pps. meinasin huomenna soitella taas SPL Kuopion tottisimmeisellä joko vihdoin pääsisi treeneihin mukaan. Ekan kerranhan soitin jo ennen kuin Ledi oli edes kotona..

pps. käytiin katsomassa saksanpaimenkoirien suojelun SM-kisat Leppävirralla. Aika sympaattisiakin oli osa suorituksista ja koko tapahtuma oli kovin rento, yllätyin positiivisesti. Puolet yleisöstä taisi kyllä olla vähän päissään. Paljon koiria ja pentukoiria, siltikään räyhäämistä tai muuta louskuttamista ei juuri ilmennyt. Tuollaisiin tapahtumiin uskaltaa jatkossakin mennä!

ppps. päivitin Ledinkin bannerikuvaan, joskin on luvattoman huonoa kuvanmuokkausta. Kun olisi parempi kamera niin ehkä molemmista koirista saisi tarpeeksi terävät kuvat.. parempi tulloo joskus, tahi sitten on tulemati.

Puusilmä omistaja

Olen tässä jo useampana päivänä ihmetellyt Tuikun tapaa jähmettyä paikoilleen ulkosalla ja sen kääntyilyä takapäätään kohti ikään kuin sillä olisi kipuja, saattoi myös napsia ilmaa tai takapäätään hampaillaan. Tähän viittasi myös se, että se saattoi luimistellen kulkea kyyryssä pieniä matkoja kipua pakoon. Enimmän aikaa se kuitenkaan ei osoittanut mitään merkkejä kivusta.

Tänään takametsässä jälleen ulkoillessamme sitten myös Ledi alkoi jahdata häntäänsä hätäisenä ja kun sain sen lopulta kiinni, näin että sillä sätkii hännässä jotakin. Fak mii, ampiainen? Sitten ne iskivät minuunkin kiinni, pieniä, äänettömiä, pirun kipeää tekeviä maa-ampiaisia?! Lähdettiin siitä sitten jatkamaan matkaa niin ne helkutan pörriäisethän tuli vaan perässä. Pistettiin juoksuksi, Tuikku tosin katsoi viisaammaksi syöksyä kanervikkoon matalaksi ja jäädä sinne makaamaan, mutta sain sen suostuteltua kuitenkin perään. Juostiin sitten järveen viilentelemään pistoja. Mokomat tuholaiset vielä oikein kaivautuivat koiran turkkiin ja tuikkivat sieltä, montako kertaa lie Tuikkuakin pistäneet viimeisen viikon aikana enkä älynnyt, kun en nähnyt.

Nyt kun tapahtuneesta on jo puolisen tuntia on itselläni reidessä kipeä ja useamman sentin levyinen paukama, koirat eivät onneksi näytä naamaan saaneen osumaa. Pitänee pysytellä visummin poluilla jatkossa.  Tuikku parka.

ps. Ledillä näytti olleen maha sekaisin työpäivän aikana. Laskemisen voi siis aloittaa alusta.

pps. Kuulin että Ledin emä on kuollut. Harmittaa.

4.

Neljäs päivä putkeen vailla tuhoja tai sisäsiisteysongelmia, jihuu! Olen kyllä kiinnittänyt huomiota ruoka- ja ulkoiluaikoihin ja rajoittanut hupijuomista, sekä koettanut päästä lähtemään töistä aiemmin mikäli vain mahdollista. Toivon kovasti että yhtä hyvin menee koko viikko.

Tänään naksuttelin koirille hyödyllisiä temppuja, kuten Tuikun menemään tiskipöydän alle ja Ledin tulemaan jalkojeni väliin istumaan. Olipahan vähän aivojumppaa molemmille. Palvattu naudanpolvi on muuten koko ajan jomman kumman hampaissa, pienempi luu on joko syöty tai kätketty kun ei ole näkynyt. Harmi että noita oli vain yksi enää jäljellä. Se yksikin kyllä sattuu kun Ledi pudottaa sen varpaille tai naamalle, jos sattuu varomattomasti makoilemaan lattialla.

Huomionhakuinen pentukoira.

Se ihana susikoira

Vastapainoksi kirjoitukselleni Se hullu saksanpaimenkoira kirjoitettakoon nyt uusi merkintä siitä (ikään kuin Ledistä ei olisi mainittu tässä blogissa tarpeeksi). Tänään Ledi tapasi maailman rohkeimman sheltin. Se oli noin tassun kokoinen 13-viikkoinen rääpäle, joka kuitenkin aika reippaasti tuli koiriani tervehtimään kun tervepäinen omistaja aikansa meitä katsottuaan kysyi haluaisiko minun koirani tulla tervehtimään hänen pentuaan. Sehän sopi paremmin kuin hyvin, kun Ledi oli taas niitä ihmetellyt ja haukkunut. Tästä syystä ihmetykseni oli suuri että omistaja moista uskalsi ehdottaa. Hän, kuten kaikki muutkin, oli puolestaan ihmeissään kun kerroin että minullakin tämä isompikokoinen on vasta pentu vaikka se on niin jumalattoman iso. Ledihän oli oikein hienosti ja varovasti nuuskutteli pikkurääpäleen ja pikkurääpäle nuuski minun koirat. Harvoin näkee noin rohkeaa aikuistakaan shelttiä!

Ledi on niittänyt kiltin "susikoiran" mainetta myös muutaman muun pikkukoiran ja pikkupennun kanssa, ihmetyttää ihan miten varovasti se osaa olla niiden kanssa. Ihmispennustakin se sai bussissa kokemusta, kun taaperoikäinen muksu silitteli koiria ja sitten yhtäkkiä kävi niiden päälle makaamaan hieroen naamaansa niiden turkkiin. Se nyt oli jo vähän liikaa kummallekin, mutta kovin hienovaraisesti luikertelivat tilanteesta pois. Kyllä tuosta Lemminkäisestäkin vielä hieno koira tulee! Tuikkuhan jo toki on täydellinen ;)


ps. tämäkin päivä selvittiin ilman irtaimisto- tai pissavahinkoja! Töihin lähtö tosin myöhästyi joitain minuutteja, kun kotiin piti palata kolmesti kun kuulin Ledin hyppivän makuuhuoneen ovea auki.. kolmannella kerralla sain sen kiellettyä ja se jäikin sisälle hiljaa, mutta aukihan se ovi oli kun myöhemmin tulin kotiin.. mitään ei kuitenkaan oltu tuhottu eikä sängyssä nukuttu. Ehkä siinä vain on kissamaisia piirteitä: ovet pitää vaan periaatteesta olla auki ettei niiden takana voi säilyttää salaisuuksia!

pps. kaivelin TOKO1 -kurssin opuksen naftaliinista. Josko sen ohjelmaa alkaisi veivaamaan tuossa läheisellä kentällä molempien kanssa, Tuikulle muistinvirkistykseksi ja Ledille ihan uutena. Sivullehan se osaa tulla, mutta muuta se ei osaakaan, paitsi näyttää somalta.

Rauhallinen viikonloppu

Ihme juttu, koirat olivat viikonloput kuin mitkäkin herrantertut. Oikeastaan ne olivat vain omia itsejään pitkästä aikaa. Ei turhaa häsläystä, ei tavaroiden syömistä, sisälle pissaamista tai tyhjän haukkumista. Ehkä niitä sitten vaan stressaa vieraassa asunnossa oleilu keskenään työpäivien ajan? Toisaalta itsekin olen ollut nyt energisempi kun on saanut nukkua riittävästi ja koirien ei ole tarvinnut olla pitkiä pätkiä sisällä keskenään. Silti olin enemmän kuin ihmeissäni miten lunkisti ne ottivat vieraat vastaan, ihmeen vähällä häsläämisellä päästiin.

Tänään vietettiin viimeistä kesäpäivää rannalla auringonpaisteessa, koirat sai polskia ja kaivella rantahiekkaa kun itse tyydyin kahlailemaan ja makoilemaan auringossa. Ledi keksi että se pystyy seisomaan järvessä takajaloillaan kaulaansa myöten vedessä keppiä odottamassa, enpä ollut sitäkään ennen nähnyt. Siitä lähdettiin sitten vielä kyläkierrokselle tutustumaan uuden naapuruston koiriin jotka omistajineen ovat olleet lähes kaikki ihmeen mukavia! Täällä on näköjään tapana sanoa "nenäpäivää" mutta ei sentään kysymättä lupaa ensin. Sehän vaan passaa, Ledikin kun aikansa saa katsoa erilaisia turreja niin ei se enää seuraavalla kerralla jaksa niitä noteerata. Yläkerran naapurikin ehdotti että voitaisiin pitää treenejä tuossa viereisellä kentällä joku ilta, kun heidänkään koiralleen ei olisi yhtään pahitteeksi moinen.

Toiveissa olisi syksyllä päästä vihdoin sinne SPL Kuopion alaosaston kentällekin ainakin käymään.. kunhan se auto nyt kotiutuu tänne vähän pysyvämmin. Ostin myös uuden pinon palvattuja naudanpolvia, josko Ledi mieluummin niitä jyrsisi yksin ollessaan kuin omia tai vieraiden kenkiä.

Näyttelyvaliot

Joensuussa tuossa aiemmin kesällä pyysin äitiäni kuvaamaan Ledin liikkeitä että pääsisin itsekin niitä tutkailemaan tietokoneen ruudulta. Huomasin että vallan hengästyy saksanpaimenkoiraa esittäessä, jos oikeasti pitäisi juosta niin lujaa että koiran liikkeet pääsevät oikeuksiinsa!

 Eilen iski epätoivo kotiin tultuani ja mietin mikähän on tuoreiden saksanpaimenkoiran omistajien kriisinumero. No, rahalla saa uutta irtaimistoa ja siivoaminen nyt muutenkin on päivittäistä. Ja toisekseen itsessähän se vika on jos ei ole järkevää aktiviteettia järjestänyt tarpeeksi.. ihmetyttää vaan tuo sisälle kuseminen, aamulla yllätin itse teosta vaikkei varmasti hätäkään taas ollut. Onko pennustani tulossa hämmentynyt teini?

Koiran esittämiseen liittyen vielä, koiran pitäisi mitä ilmeisemmin juosta omistajan edessä ja seisoa vähemmän neliömäisesti.. taitaa jäädä kehät meiltä kiertämättä.

Kuva-arvoitus

Mitä tässä kuvasarjassa tapahtuu? Onko 5-vuotias poronarttu todellakin alkanut mielistelemään seitsemän kuukauden ikäistä sakemannikakaraa??

Ei sentäs, Ledi nappasi tieltä suuhunsa sulahtaneen suklaapatukan kääreineen ja onnistui levittelemään sen puoleen naamaansa. Tuikku vainosi seuraavan puolen tunnin ajan Lediä nuollen joka ikisen suklaapisaran sen naamasta, ja sekös vaivaannutti kakaraa. Pöljät.

ps. Ledille ei ole sattunut toistaiseksi vahinkoja sisälle, kun rajasin sen työpäiviksi ja yöksi pienempään tilaan (eteiseen). Tästä kiitokseksi se tosin oli syönyt tänään Tuikun pannan ja siinä killuvan ledivalon. Pääseepähän taas pannan ostoon, kun pinkki heijastinpanta meni ainakin toistaiseksi Iisille.

Avustajakoirat

Tuikkuhan on jo vanha konkari tavaroiden kantamisessa. Parhaimmillaan se poimii omatoimisesti pudottamani esineen ja kantaa sitä suussaan kunnes huomaan kaivata sitä. Se haluaa myös kantaa oman osuutensa ostoksista kotiin, suurin saavutus on lähes sen itsensä korkuinen sipsipussi jonka se kantoi kotiin maata viistäen. Yleensä se kuitenkin kantaa vain karkkipusseja tai suklaalevyjä.

Kävellessäni tässä kerran Ledin kanssa osui reitillemme tyhjä kaljapullo, vaan laiskana ihmisenä en jaksanut sitä itse alkaa kantaa niin annoin sen koiralle kannettavaksi. Ledihän muutenkin tykkää ottaa esineitä suuhunsa, joten se ei nähnyt siinä mitään kummallista vaan kantoi pullon kiltisti kotiin pudottamatta kertaakaan.

Seuraavan kerran olin sitten jo takaisin Kuopiossa ja hain kirjapaketin postista. Nyt oli kädet täynnä kaikenlaista niin annoin pahvipakkauksen Ledille, vaikka tämä oli jo jonkun verran painavempi. Kyllähän isoon kitaan tavaraa mahtuu ja niin se kantoi senkin kotipihaan saakka.

Eilen kävin ohikulkiessani kaupassa ja Ledi sai kannettavakseen pizzalaatikon ja Tuikku karkkipussin (tässä vaiheessa ruokavalioni vaikuttaa varmaan todella terveelliseltä). Lapset yleensä kiinnittävät enemmän huomiota tavaroita kantaviin koiriin, aikuiset ei näytä edes huomaavan. Toistaiseksi ei ole tullut yhtä oikeata avustajakoiraa lukuun ottamatta vastaan ainoatakaan koiraa joka olisi kanniskellut keppiä kummoisempaa - no, äidin koira keksi tämän tempun Tuikulta, joten se kyllä kantaa ostokset ja omat lelunsa vaikka kuinka kauas. Olen joko laiska tai hemmetin fiksu, mutta lisä"kädet" ovat tulleet jo monesti tarpeeseen. Ledille pitää vielä opettaa myös kauppakassin kantaminen, sillä Tuikku ei moiseen suostu. Ilmeisesti heiluva ja niljakas hedelmäpussi vaan tuntuu inhalta suussa, joten mitäpä sitä pakottamaan. Koirat kantavat ostoksiaan niin ylpeänä etteivät ehdi noteerata edes räyhääviä pikkukoiria.

Paluu lapsuuteen

Myönnettävä se on että pentuni on asunnonvaihdon yhteydessä unohtanut sisäsiisteyden. Ei kait se auta kuin aloittaa opettaminen alusta ja laajentaa elintilaa vähitellen. Se oli kyllä muutoinkin asialistalla mikäli joskus sohvan halusi hankkia, kun puuhakkaan pennun hampaat yltää yllättävän moneen paikkaan ja saa jo melko mittavia tuhoja aikaiseksi. Tuikku sen sijaan on jo kokenut konkari eikä hämmenny ympäristönvaihdoksesta.

Soveltavaa matematiikkaa suurta koiraa harkitsevalle

Eilen laskeskelimme pinta-alaa jonka koiranpentu voi roiskia ykköshädän yllättäessä. Tänään pääseme eilisen mielikuvaharjoittelun avustuksella jo soveltavaan matematiikkaan. Laskutehtävä on seuraavanlainen:

Olohuoneen pinta-ala on 4 x 6 m. Koiria on kaksi, molemmat ovat syöneet kuivanappulaa sekä naudan mahaa edellisenä päivänä n. 6 dl ja maha oli löysällä jo aamulla. Koirat ovat yksin asunnossa 9 tuntia. Vesikuppi on juotu tyhjäksi. Montako prosenttia huoneen pinta-alasta on lopulta ripulissa, kun koirat roiskivat n. 50 cm korkeudelta yhteensä neljästi päivän aikana? Arvioi myös omistajan epätoivo hänen huomatessaan että siivousvälineet ovat yhä edellisessä asunnossa.

Ei tarvinne sanoa enempää.

Lirinää olohuoneessa

Tultuani eilen kotiin kävelin olohuoneen poikki ja huomasin ohimennen että matto tuntuu kostealta jalan alla. Se ei mitenkään harvinaista ole, mutta myöhemmin mietin että en kyllä käyttänyt koiria uimassa aamulla eikä vesikuppiakaan oltu kaadettu. Nuuskin mattoa ja se haisi vain tunkkaiselle, joten kannoin sen vessaan kuivumaan.

Tänään illalla koirat hönttäsivät omiaan (ks. alempi postaus) ja Ledikin jotain yyhkytti kun nörttäsin tässä koneella. Kohta sitten olohuoneesta kuului lirinää ja menin kurkkaamaan, niin Ledi tulee ovelle vastaan ja matolla on omaa kieltään kertova pieni lammikko. Ennemminkin hämmästyneenä kannan maton vessaan ja suihkuttelen suurimmat nesteet siitä pois ja asetan senkin suihkuun kuivumaan (paljon muuta sinne ei enää mahdukaan).

Piti ihan käydä miettimään mistä lähtien Ledi on ollut sisäsiisti, se kun tuntuu olleen sitä jo kauan. Olisiko huhtikuussa viimeksi ollut sanomalehtiä lattialla, tai sitten on aika kullannut muistot. Siitä tulikin mieleen, jokaisen isokokoista uroskoiraa suunnitteleva voi tehdä itselleen pentusimulaattorin seuraavasti:

1) ota kannuun puoli litraa vettä
2) etsi paljasta lattiaa (kasa tärkeitä papereita tai lempivaatteesi käy myös)
3) liruta koko kannun sisältö hiljalleen noin puolen metrin korkeudesta lattialle.

Onnea! Nyt tiedät kuinka laajalle pentukoira voi virtsaansa roiskuttaa. Se voi yllättäen roiskua seinille jopa yli koiran oman korkeuden! Siivottavaa on siis esim. koko yhden keittiön pinta-alan verran. Voi yksiöni keittiöparkaa, sen pinnoilla on ollut niin paljon koirien eritteitä että iltapäivälehtien kauhistelemat "Vuokralainen tuhosi vuokra-asunnon, katso järkyttävät kuvat" -materiaalikin näytti pliisulta surullisen kuuluisaan pakastimensulatuspäivään verrattuna. Silloin koirien mahat meni sekaisin, olivat onnistuneet lukitsemaan itsensä keittiöön, pentu pissaa, molemmat ripuloi ja ilmeisesti myös oksentavat pelkästä ulosteen hajusta. Klorittipuunauksen jälkeenkään ei toviin tehnyt mieli tehdä ruokaa tai syödä siellä.

Luulen kuitenkin että tuo Ledin sisälle pissaaminen johtuu uudesta asunnosta, tai sitten se on jotain nuorten poikien keksintöä että hei, opettelen nostamaan jalkaa ja pissaan sitten sisällekin. Ei sillä nimittäin ollut edes pissahätä, vaikka luulin että vahinko olisi tullut suu auki uimisesta. Nyt sitten asunnon ainoat matot odottavat pyykkäystä ja Ledi pääsee harjoittelemaan mattojen käyttöä helpommin pestävillä tekstiileillä. Ei meillä kyllä yksiössäkään ollut jatkuvasti mattoja lattialla lähinnä siksi kun Ledi puri niihin reikiä..

Hyvää tässä on toki se, että en ehtinyt ostaa tänne suunnittelemiani isoja hienoja mattoja. Näillä näkymin niitä ei ole pariin kuukauteen tulossakaan, mutta olenkin sanonut että asunto on tuparikunnossa ehkä jouluna. Hienoa sohvaakaan on turha ostaa kun Ledi ei ole sellaiseenkaan vielä tottunut. Opetellaan halvemmalla jossa koiravahingot ei harmita niin paljon.

ps. Leikittiin Iisin kanssa kauneushoitolaa. Nyt ei ole enää rasvaista risupartaa, vaan aika nätti ja silkkinen snautseriparta :)

pps. Siirsin siskonpetini tyhjään makuuhuoneeseen, kun kyllästyin hiekkaisiin ja kosteisiin lakanoihin sekä viereen änkeäviin karvamoppeihin jotka joko tuijottavat tai läähättävät naaman edessä, sekä heräävät puuhakkaina aamulla siinä viiden pintaan ja hierovat kuolaista lelua naamaan, tai pudottelevat mielenosoituksellisesti metallisia ruokakuppeja kaikuvalle lattialle. Pitäköön bileensä, minä nautin vihdoiin omasta rauhasta ja puhtaista lakanoista!

Apinatarhasta päivää

Joku voisi kertoa noille koirille että vaikka uudessa asunnossa onkin neliöitä tuplaten, ei sisällä silti tarvitse käyttäytyä kuin aivoton. Lähipäivinä kaikuvassa asunnossa onkin kajahdellut turhan usein epätoivoinen "Onko aina pakko perseillä??!" "Pois siitä!" "Nyt RIITTÄÄ!" kun isot koirat pistää painiksi, tai sitten kun eivät riehu niin jäljittävät minua rasittavasti joka paikkaan. Ja ei, lenkityksen määrällä ei ole merkitystä paviaanimaiseen käytökseen. Aivotyötä ne kai vaatii, mutta kun oma jaksaminen ei taas tässä kuussa näytä riittävän työtilanteen vuoksi niin saavat tyytyä fyysiseen rasitukseen. Nyt ollaankin tehty kolmen tunnin lenkkejä kun ollaan tutkittu uutta ympäristöä. Uimassa saa polskia puolisen tuntia päivittäin ja koirapuistokin löydettiin eilen, se tosin oli tyhjä silloin. Ympäristö täällä on muuten mukavan siisti, ei ole koirankakkaa joka nurkalla tai muutakaan roskaa.

Työn alla on postiluukun ja ovikellon rämppääminen, ettei aloitteleva vahtikoira Ledi oppisi haukkumaan rappukäytävän äänille. Tänään reaktiot olivatkin jo huomattavasti pienempiä kuin alkuviikosta.

Pitää ensi kerran ottaa videokuvaa kun Ledi ui ja haukkuu mennessään kun on niin tohkeissaan kepin noutamisesta. Ei mitenkään toivottavaa, mutta enpä ole moista ennen nähnytkään. Eikä se edes uppoa, vaikka vettä joka louskauksella suuhun meneekin. Pöljä.

Sorsakoiralle räpylät

Muutettiin uusiin lenkkimaastoihin ja ekana iltana muuton päätteeksi käytettiin koirat iltalenkillä. Mentiin läheisen lammen rantaan ja ajattelin että tottahan ne sorsat nyt lähtee koirien tieltä pois. Virhe.

Tuikku lähti sorsien perään uimaan, mutta ajattelin että ei se niitä pitkälle viitsi jahdata. Virhe.

Tiesin ettei se ajoon päästessään huuteluista välitä, mutta siinä vaiheessa kun se oli uinut lammen keskelle niin että sitä oli jo vaikea erottaa lumpeiden seasta, kävi pelottamaan ettei se jaksa uida takaisin niin pitkää matkaa. Eihän siinä auttanut kuin riipaista alusvaatteisilleen ja painua rehevän kasvuston sekaan koiran perään. Kyllähän se sitten kääntyi pois kun pääsin tarpeeksi lähelle, siinä vaiheessa se oli jo aika väsynyt ja olisi hupsu vielä kääntynyt uimaan koko pitkän matkan lähtöpisteeseen, mutta opastin sen kuitenkin lähimpään rantaan uimalla vieressä ja rohkaisemassa jaksamaan. Takaisin muiden luo päästyämme se oli kovin tyytyväisen näköinen itseensä, mokoma porsas.

Asian kruunaa se, että pelastusoperaatiota seurasi kävelytieltä pariskunta, jonka mies kuvasi mitä ilmeisemmin tapahtuman videolle. Youtubessa nähdään.

ps. Tuikulle on kysyntää koirattomien ihmisten keskuudessa, kun se halutaan aina lainaan lenkkikaveriksi ja seuraneidiksi. Mikäs siinä, Tuikku nauttii ainoana koirana olosta ja kaikesta saamastaan huomiosta, rapsutuksista ja herkuista. Olisikohan vuokrakoiratoiminta kannattavaa bisnestä? Tänä aamuna viimeksi mietin että kunpa joskus ei tarvitsisi ulkoiluttaa koiria vaan saisi nukkua puoli tuntia pidempään ;) mukavahan tuo oli silti käyttää koirat uimassa ja kastella siinä sivussa itsensäkin ja lähteä märillä housuilla ja kengillä töihin.

pps. Ostin eilen koirille ledivalot pantoihin. Heijastinliivit on vielä tilaamatta, mutta jo kohta näytään syksyn pimeissä!

Se hullu saksanpaimenkoira

Käytiin tänään koirapuistossa, meidän lisäksi siellä oli 10 kk ikäinen pikkukoira, näytti lähinnä tiibetinspanielilta. Ledi ehti leikkiä sen kanssa jo hyvän tovin kun sisään tuli pieni chihuahua ja terrieri. Otin Ledin kiinni että pääsevät sisään kunnolla ja ettei Ledi pääse haukkumaan niitä (se on keksinyt koettaa mölistä useammassakin tilanteessa). Tulivat sisään ja muut koirat kävivät tutustumassa niihin, joten laskin Ledinkin nuuskimaan. Se meni nätisti chihuahuan luo, joka lähti juoksemaan karkuun ja Ledi lähti perään - uteliaana, eikä lainkaan sillä mielellä että haluaisi edes kiinni saada. Koppasin sen kuitenkin kiinni ja niin teki chihuahuan omistajakin omalleen ja sanaakaan sanomatta poistuivat.

Ok, kyllähän noin suurella kokoerolla voi sattua vahinkoja vaikkei koira vihainen olisikaan, mutta mielelläni olisin vaikka pitänyt Lediä kiinni että se saisi totutella todella pieniin koiriin. Tuo kun on niin suuri ettei ihmiset tajua sen olevan pentu, niin sitten saa pitkiä katseita että siinä on taas yksi huonosti koulutettu susikoira.

Surullisen huvittavaa on myös se, jos haluaa harjoitella kontaktia ohituksissa noiden kanssa niin pikkukoiran omistajat kääntyvät pois meidän edestä vaikka omat koirat olisivat ihan hiljaa ja nätisti. Harjoittele siinä sitten..

Positiivista on kyllä se, että nyt fleksimammat eivät ole enää laskemassa kullannuppujaan koirieni luokse, vaikka ennen Lediä ne "haluaa tutustua kaikkiin vastaantulijoihin" ja jopa ne viisi tonnia painavat fifit saadaan siirrettyä pois keskeltä tietä makaamasta. Ei sinällään haittaa, omat koirat ohitti viikonloppuna viimeksi viisi laumassa räyhäävää pikkukoiraa nätisti ja hiljaa, joten mukavaahan se on jos on enemmän tilaa kulkea tiellä.

Tuikun olisi muuten ehkä syytä päästä näöntarkastukseen. Tänään se mitä ilmeisemmin luuli perhoskoiraa jänikseksi ja lähti Ledi perässään autotielle - onneksi huomasi virheensä lähempänä ja hiljensi ennen tietä, ja jäivät lopulta suojatielle seisomaan. Hiemanko olin sille kiukkuinen, mutta oma vika tietysti kun irti puistoalueella pidin.

Note to self: luoksetulotreenejä ja pysähtymiskäskyjen vahvistamista.

ps. käytiin keskiviikkona mätsärissä Lemmikkiasemalla totuttamassa Lediä väentungokseen. Koirat heittäytyivät ihmis- ja koirajoukossa pitkäkseen eivätkä jaksaneet stressata asiasta, joten ehkä Ledin uskaltaisi kehäänkin viedä seuraavalla kerralla..

Kuvapäivitys

Lomalta palanneena saatte tyytyä vain kuvapäivitykseen, tarinaa tuleepi ehkä sitten myöhemmin :) nämä kuvat on Joensuusta.

Ledin valitsema nukkuma-asento.. selkärangaton sakemanni?

Uusi panta on hieno! Koira näyttää sikaniskalta..

..kunnes vaihtaa kuvakulman lintuperspektiiviin. Koirani on vielä kovin kapea!